Bryston B-135³

alk. 8550,00

Intergoitu vahvistin. Brystonin mallistossa äänellisesti luokkansa läpikuultavin ja teknisesti kehittynein.

  

Bryston

Suomessa vähemmän tunnettu, mutta maailmalla kovan luokan laitevalmistajana mainetta niittänyt Bryston on valmistanut vahvistimia ja muuta hifi-elektroniikkaa kohta 40 vuoden ajan niin koteihin kuin äänitysstudioille ja radio- ja TV-yhtiöille.

Brystonin laitteet, ennen kaikkea vahvistimet, tunnetaan paitsi lupausten mukaisesta suorituskyvystään myös valmistuksen tinkimättömästä laadusta ja toiminnan luotettavuudesta.

Korkea laatu ja maksimi suorituskyky on saatu aikaan kanadalaiseen  tapaan panostamalla vahvasti tuotesuunnitteluun ja -kehittelyyn. Brystonin vahvistimille leimallinen ääni, toiston musiikillinen tarkkuus ja läpikuultavuus, on sekin laajan tutkimustyön ansiota.

Kaikki Brystonin laitteet valmistetaan alusta loppuun käsityönä  huolella valituista komponenteista yhtiön Ontarion tehtaalla Kanadassa. Ennen tehtaalta lähtöä jokainen Bryston-vahvistin testataan monipuolisesti ja perusteellisesti (mm. sadan tunnin sisäänajojakso  lämpötilajohdannaisten ongelmien havaitsemiseksi ja eliminoimiseksi).

Bryston -tuotteilla pääsee nauttimaan hyvästä äänestä, musiikista ja vakuuttavasta suorituskyvystä sukupolvelta toiselle. Kaikille analogisille laitteille Bryston antaa 20 vuoden takuun ja digitaalisille 5 vuotta.  Brystonin tuotteita myydään yli 60 maassa.

Bryston B135³

B135³ on Brystonin integroiduista vahvistimista äänellisesti läpikuultavin ja teknisesti kehittynein. Suoritustaso on erillislaitteiden tasoa. Tehoja vahvistin tuottaa 135 wattia 8 ohmiin. Virtalähteessä on kolme hiljaista virtamuuntajaa ja yli 30 000 MFD edestä kondensaattorisuotoa. Analogisella ja digipuolelle on oma maalenkki. Konvektiojäähdytetty kotelo on alumiinia. Vahvistimeen saa erikseen dac-moduulin (2 x optinen, 2 x SPDIF RCA) tai mm phono -moduulin kuten myös motorisoidun potentiometrin kaukosäätimellä.

Tekniset tiedot:
Tehot: 135W – 8 ohmia, 180W – 4 ohmia
Harmoninen särö/esivahvistin: ≤ 0.003% (20Hz – 20kHz)
Harmoninen särö/päätevahvistin: ≤ 0.005% (20Hz – 20kHz, 135W)
Kohina (100% teho): -100dB
Nousuaste: >60V/µS
Vaste: 0.5Hz – >100kHz
Vaimennuskerroin: >500 – 20Hz (8Ω)
Jännitevahvistustaso: 29dB
Otot: 6 x RCA, 2 x RCA (record in, power amp in)
Ulostulot: 2 x RCA (record out, preamp out), kaiutinterminaalit, ¼” stereo-kuulokeliitäntä

Lisäoptiot (mainitse lomakkeen lisätietoja-kentässä mikäli haluat jonkin lisäoptioista):

  • DAC-kortti +900,-
  • Phono MM -kortti +1200,-
  • BR-4 kaukosäädin +269,-
DAC-kortti

Kyllä, Ei

Phono MM -kortti

Kyllä, Ei

Kaukosäädin

Kyllä, Ei

Nimi
Sähköposti
Puhelin
Enquiry
Päivitetään…
  • Rega Osiris
      
    8999,00
  • Ostoskori on tyhjä.

Välisumma: 8999,00

Näytä ostoskori Kassa

Takaisin kauppaan