Bryston 14B³ Cubed

14650,00

Päätevahvistin. Kaksikanavainen 14B koostuu kahdesta 7B-päätteen vahvistinmoduulista.

  

Bryston

Suomessa vähemmän tunnettu, mutta maailmalla kovan luokan laitevalmistajana mainetta niittänyt Bryston on valmistanut vahvistimia ja muuta hifi-elektroniikkaa kohta 40 vuoden ajan niin koteihin kuin äänitysstudioille ja radio- ja TV-yhtiöille.

Brystonin laitteet, ennen kaikkea vahvistimet, tunnetaan paitsi lupausten mukaisesta suorituskyvystään myös valmistuksen tinkimättömästä laadusta ja toiminnan luotettavuudesta.

Korkea laatu ja maksimi suorituskyky on saatu aikaan kanadalaiseen  tapaan panostamalla vahvasti tuotesuunnitteluun ja -kehittelyyn. Brystonin vahvistimille leimallinen ääni, toiston musiikillinen tarkkuus ja läpikuultavuus, on sekin laajan tutkimustyön ansiota.

Kaikki Brystonin laitteet valmistetaan alusta loppuun käsityönä  huolella valituista komponenteista yhtiön Ontarion tehtaalla Kanadassa. Ennen tehtaalta lähtöä jokainen Bryston-vahvistin testataan monipuolisesti ja perusteellisesti (mm. sadan tunnin sisäänajojakso  lämpötilajohdannaisten ongelmien havaitsemiseksi ja eliminoimiseksi).

Bryston -tuotteilla pääsee nauttimaan hyvästä äänestä, musiikista ja vakuuttavasta suorituskyvystä sukupolvelta toiselle. Kaikille analogisille laitteille Bryston antaa 20 vuoden takuun ja digitaalisille 5 vuotta.  Brystonin tuotteita myydään yli 60 maassa.

Cubed-vahvistimet

Uudet Cubed-sarjan vahvistimet jatkavat Brystonin perinteitä ja huippuosaamista vahvistimien valmistajana. Teknisenä tavoitteena on ollut pyrkimys yhä matalampiin särötasoihin, suurempaan kaistanleveyteen ja pienempään kohintasoon välttämättöminä edellytyksinä musiikin toistumiselle kristallinkirkkaasti ja läpinäkyvästi.

Cubed-sarjan vahvistimissa on saatu aikaan merkittävää parannusta muun muassa ottoasteen (uusi patentoitu lineaarinen kytkentä 12 aktiivikomponentilla ja 6dB jännitevahvistuksella) särötasossa, kohinanpoistossa (yhteismuotoinen kohina ja EMI/RFI) ja virrankulutuksessa (lepotilassa < 500mW).  A-luokan vahvistimien toimintaa ja ominaisuuksia imitoiva komplementaarinen tehoaste toimii aiempaa huomattavasti alemmalla särötasolla (erityisesti korkeat parittomat harmoniset).

Muuten Cubed-vahvistimet ovat tuttua Brystonia: kaikille kanaville on oma, täysin itsenäinen virtalähde erillisine virtamuuntajineen, jokainen jännitevahvistusaste on erikseen reguloitu ja  konvektiojäähdytetyssä alumiinikotelossa ei ole tuuletinta tai muita liikkuvia osia. Kaikissa vahvistimissa on sekä balansoidut että single-ended sisänmenot. Jännitevahvistuksen tason voi valita  23dB ja  29dB väliltä.

Cubed-sarjan laitteet on saatavana hopeisena tai mustana. Mukana tulee perusteellinen todistus laitteen suorituskyvystä. Tehdas antaa jokaiselle Brystonin vahvistimelle 20 vuoden takuun.

14B³-Cubed

Kaksikanavainen (stereo) Bryston 14BSST² -päätevahvistin koostuu käytännössä kahdesta 7B-päätteen vahvistinmoduulista. Moduulit ovat kotelossa kaksoismonorakenteella. Tämä päätevahvistin ajaa mitä tahansa kaiuttimia vaivattomuudella ja äänen selkeydellä mukaan lukien sellaiset  kaiuttimet (esim. jotkin magnetostaattiset kaiuttimet), joiden kuormaa vahvistimelle pidetään lähes mahdottomana. Tehoja löytyy riittävästi (600W 8 Ω:iin ja 900 wattia 4 Ω:iin) suuriin tiloihin tai voimareserviksi pienempiin tiloihin järeän virtalähteen muuntajineen taatessa laajan dynamiikan.

Tekniset tiedot:
Tehot:  600W – 8Ω, 900W – 4Ω
Harmoninen särö: ≤ 0.005% (20Hz – 20kHz / 600W)
Kohina (100% teho): -119dB  single ended, -120dB balansoitu
Nousuaste: >60V/µS
Vaste/Power Bandwidth: 0.5Hz to >100kHz
Vaimennuskerroin: >500 – 20Hz (8Ω)
Jännitevahvistustaso: 23dB tai 29dB
Otot: 2 x XLR tai TRS, 2 x RCA

Nimi
Sähköposti
Puhelin
Enquiry
Tuotetunnus (SKU): 20ef41d4b609-1-1-1-1-1-1 , , ,
Päivitetään…
  • Ostoskori on tyhjä.